”Ihmisenä olemisen salaisuus ei ole vain elää, vaan että on jotakin, minkä vuoksi elää.” -Fjodor Dostojevski

Miia Laasanen 

Kohtaan työssäni ihmisen aina ihmisenä. Olen kiinnostustunut elämäntilanteen kokonaisuutena huomiovasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Kun työskentelen kanssasi, tärkeintä ovat sinun ainutlaatuiset ajatuksesi, kokemuksesi ja tarpeesi. Sinun elämäsi. 

Seksologina voin auttaa sinua löytämään elämääsi lisää iloa ja hyvinvointia seksuaalisuudesta.

Työskentelyni seksologina perustuu dialogisuuteen, terveyden edistämisen teoriaan ja monipuoliseen tutkitun tiedon hyödyntämiseen. Taustalla vaikuttaa laaja kokemukseni ihmisten kanssa työskentelystä. 

Olen toiminut vuosia kliinisessä hoitotyössä esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvolassa, perhesuunnitteluneuvolassa ja erikoissairaanhoidon yksiköissä. Vuodesta 2010 asti olen työskennellyt opetus- ja tutkimustehtävissä korkeakoulutuksessa, mikä on tuonut varmuutta erityisesti aikuisten ohjaamiseen ja kohtaamiseen. Tätä kaikkea osaamistani hyödynnän myös sivutoimisena yrittäjänä (Tietoi Oy).  

Koulutus

  • Seksuaalineuvoja, terveydenhoitaja (AMK), sairaanhoitaja
  • Opettajan pedagogiset opinnot (60 op)
  • Filosofian tohtori (kansanterveystiede), dosentti (sosiaali- ja terveyshallintotiede)
  • Täydennyskoulutusta esimerkiksi Erätauko-dialogin fasilitaattori, Keho ja mieli -ryhmänohjaaja, esihenkilö- ja johtamisopintoja, aikuiskasvatustieteen perusopinnot. 


Tutustu tieteellisiin ja ammatillisiin julkaisuihini täällä

Palaa Tietoi Seksologian verkkosivulle tästä